Seuraatko poliittista keskustelua Sari Kyllönen?

Hannu K Kemppainen vastaa Sari Kyllösen ja Kainuun Vasemmiston kirjoitukseen laboratorion näytteenotosta.

 

Sari! Esität aivan oikeaa asiaa terveyskeskuksen laboratoriotoiminnasta. Mutta etkö ole kuullut, mitä mieltä ryhmätoverisi Kajaanin kaupunginvaltuustossa ovat, ja olivat maakuntahallinnossa?

 Kun omissa puheenvuoroissani valtuuston budjettikokouksessa yritin ottaa puheeksi samaa asiaa ja kertoa asian käytännön vaikutuksista, ryhmätoverisi kävivät kiivaasti kimppuuni. Sellaisista asioista valtuustossa ei olisi saanut puhua ! "Kahdella pallilla" istuva valtuuston puheenjohtaja lopulta esti asiassa lisäkeskustelun.

Toivottavasti asia voidaan hoitaa nopeasti takaisin entiseen käytäntöön. Ensimmäiset tiedot hallintokokeilun jälkeisen tilanteen "neuvotteluista" antavat kuitenkin ymmärtää, että perusterveydenhoito jää aivan samalla tavalla alisteiseksi ja ilman omaa päätäntävaltaa kuin hallintokokeilun aikana. Kauko Immonenhan juuri sillä mielipiteellään kävi kimppuuni, että hallintokokeilun asian valmistelijoiden perusteluita ei voi asettaa kyseenalaiseksi.

Samat valmistelijat näyttävät uudessakin järjestelmässä jäävän entisiin asemiin, 6-7 portaiseen hallintopyramidiin, joihin julkisuus ei yllä. Keskustelu silloin talon sisällä ensin estettiin. Ja sitten luottamushenkilöiden kantti, kuten Kauko Immosen ei sitten riitä tulevaisuudessakaan vaatimaan parempia vaihtoehtoja. Virkamiehille jää valta.

Hannu Kemppainen,

Hannu K kesk-ryhmä

Kommentointi

Voit kommentoida juttuja kirjautumalla esim. omilla Google, Facebook tai Twitter -tunnuksillasi. Kirjaudu sisään "Kirjaudu" -painikkeella tai vaihtoehtoisesti syöttämällä tekstikenttään kommenttisi ja painamalla "Lähetä nimimerkillä" -painiketta, jolloin sinua pyydetään kirjautumaan automaattisesti ennen kommenttisi julkaisua.

Jaa

Yle Kainuu-uutiset

löydät meidät facebookista

 

Sää Kainuussa

An error occured during parsing XML data. Please try again.
An error occured during parsing XML data. Please try again.
An error occured during parsing XML data. Please try again.
An error occured during parsing XML data. Please try again.
An error occured during parsing XML data. Please try again.
An error occured during parsing XML data. Please try again.